sunnuntai 27. joulukuuta 2015

012

Apua, niitä on kaksi!
Mestavi-Mootti, elikä isikoira, tuli eilen vierailulle ei-sovituksi ajaksi. Pentujen pitäisi syntyä vanhemmilleni ihan näillä näpsyttimillä, ja viimeksi Morso ei oikein tykänny niistä ("huhhuh, jotai mavsuja"), niin se tuli nyt sitten eunukkipojan kaveriksi.

torstai 24. joulukuuta 2015

011

Oikein hienoa joulua kaikille! Saas nähä onko Possu ollut kilttinä tänä vuonna..

maanantai 21. joulukuuta 2015

010

Viikon ainoa vapaapäivä jouluaaton lisäksi, mitä tehtäis? Vaikka Possu pestäis! Joskus kesän lopulla vetäsin toista kertaa Pipin parin millin sängelle, eikä sillä vieläkään oo ollu sen jälkeen yhtään takkua. Ihan hullua, näyttelyturkissa pesuväli sai olla ihan max kolme viikkoa ja takkuja löyty silti.

Siitä on vissiin vaan tullu iso (palliton) poika. ❤

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

009

Miten voikaan olla saman päivän aikana niin eri näköistä, hassu talvi. Niin hassu, että Pipistä tuli kunnon kuuraparta iltalenkillä.

lauantai 12. joulukuuta 2015

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

007

Me ollaan muutettu! Uusia lenkkipaikkoja löytyy vaikka kuinka, harmi ettei vielä ole ollut aikaa ihan kunnolla tutustua niihin. Hyvin tuntuu pyörityttävän Possua, eli kaipa ne ovat saaneet Pipin hyväksynnän.

torstai 3. joulukuuta 2015

006

Pipin joulukalenteri, ei saa kertoa että se on oikeasti kissoille.

tiistai 1. joulukuuta 2015

005

Isikoira oli eilen yhden yön hoidossa, se on yleensä merkki jostain kivasta tapahtumasta.

Hyvin mahtuu samaan sänkyyn, isikoira ylempänä.

Nätisti ootellaan radan valmistumista...

Hyppäävä possu.
Pidettiin "pikkujoulutreenit", glögiä ei ollut, mutta joululauluja kuunneltiin. Rata oli ihan päästävedetty, pelkkiä hyppyjä, putkia ja kepit, mutta hyvin kelpasi pojille.
Nyt me jäädäänkiin agilitytauolle maaliskuuhun asti, kunnes yksi treenattavista palaa mamalomalta. Tauko tulee ihan tarpeeseen, saa kerättyä motivaatiota takaisin!